Ideakortit
Ideakortit ovat arkkitehti Aram Aflatunin kirjoittamia juttuja, neuvoja ja vinkkejä puurakentamiseen, erilaisiin pintakäsittelyihin ja maalaamiseen. Klikkaudu juttuihin otsikoista. Videoita löydät kuvia klikkaamalla.
Inspiraatio ikkunapuitteisiin rukinlavasta
Puuornamentiikka on vuosisatainen suomalainen perinne, joka lähes katosi teollistumisen tieltä. Kuitenkin yksinkertainenkin kuvio voi herättää suuren seinäpinnan henkiin. Hirsimökin ikkunan puitteiden kuvion idea lähti vanhasta rukinlavasta, joka löytyy monen mummolan vintiltä.
Saunan oveen luonnetta ja pitkää ikää
Olen monesti miettinyt, miksi ovet ovat niin tylsän näköisiä. Ovi on juuri se kohta taloa, joka tulee kirjaimellisesti lähimmäksi ihmistä ja määrittää rakennuksen ilmettä vahvasti. Maailmalla näkee upeita ovia, joista otetaan kuvia ja printataan postikortteja. Kun rakentamisessa päästään oven asennukseen, alkaa paukut olemaan loppu. Mutta entä jos, persoonallisen oven osat saa rautakaupasta sen voi tehdä kotinikkari? Kahvan löytää lähimetsästä ja pintasilauksen loihtii Uulan hautatervalla.
Erivärisien hirsien sävyjen yhtenäistäminen
Vanhan korjaaminen on alussa aina yhtä tuskaista. Lopputulos kuitenkin palkitsee, jos pinnat saa sointumaan väreissä niin, ettei uuden ja vanhan saumaa huomaa. Kun aloin korjaamaan vanhan ulkosaunan seiniä, jouduin naaraamaan korvaushirsiä sieltä täältä monelta eri vuosikymmeneltä. Armoton kirjavuus. Uula-Roslagin mahonki sävytti seinän yhtenäiseksi. 1700-luvulta peräisin oleva resepti toimii edelleen loistavasti.
Tuolin entisöinti
Monen vintiltä löytyy vanhoja puuhuonekaluja, jotka ovat pienen pelastusoperaation tarpeessa. Tämä kulahtanut tuoli löytyi mökin saunatuvasta. Ruman ulkokuoren alta paljastuu Ilmari Tapiovaaran suunnittelema design-klassikko Domus, jonka voi päivässä kunnostaa upeaksi.
Puusohvalle uusi arvokas elämä
Mökille päätyy sukulaisten nurkista huonekaluja, jotka muuten vietäisiin kaatopaikalle. Tällaisia tylsiä puusohvia on Suomi pullollaan, ja meillekin siunaantui yksi. Älytöntä heittää pois, mutta mitä tehdä, kun silmään sattuu? Päätin ottaa haasteen vastaan. Kuinka tehdä muutamalla eurolla ja nopeasti mummolan puusohvasta tyylikäs.
Värin etsinnän epätoivo? Älä luovuta!
Jokainen tietää kuinka turhauttavaa on, kun oikeaa värisävyä ei löydy. Itselleni sävyjen etsintä on lähes pakkomielteistä. Selvitäkseni tuskasta yritän muistaa seuraavat viisi vinkkiä.
Saunan vatiteline
Idea vatitelineeseen löytyi vuosikymmeniä sitten erään tutun mökiltä Itä-Suomesta. Jätelaudasta nerokkaasti muotoiltu pala seinälle kiinnitettynä, tarjosi mahdollisuuden nostaa kolme muovivatia kuivumaan. Idea, jonka voi toteuttaa kuka tahansa muutamassa illassa.