Skip to main content

Uula Roslagin Mahongin käsittelyohjeet
– Ulkopuupintojen kuultokäsittelyyn

Uula Roslagin Mahongin käsittelyohjeet uusille ja vanhoille käsittelemättömille puupinnoille sekä vanhoille, pintaa muodostamattomilla kyllästysaineilla käsitellyille puupinnoille. Uula Roslagin Mahonki soveltuu myös vanhoille painekyllästetyille puupinnoille. Tuote on tarkoitettu vain ulkokäyttöön, kuten hirsi- ja lautaseiniin, puuveneisiin ja laitureihin.

Uula Roslagin Mahongin käsittelyohjeet

Roslagin Mahongin sävyvalinnassa on otettava huomioon käsiteltävän pinnan oma väri, sillä kuultokäsittelyissä pinnan karheus, puulaji, aikaisempi väri ja maalaustyö vaikuttavat oleellisesti lopulliseen väriin. Tuote saavuttaa lopullisen värisävyn, kun pinta on täysin kuivunut. Tervan värisävyistä johtuen saattaa eri valmistuserissä olla pieniä sävyeroja. Suosittelemme irrallisen värimallin tekoa vastaavalle pinnalle ennen maalaustyön aloittamista.

Sekoita Roslagin Mahonki huolellisesti aina ennen käsittelyä ja sen aikana. Sekoita yhtenäistä pintaa varten riittävä erä samaan astiaan mahdollisten sävyerojen välttämiseksi. Levitä maali siveltimellä lauta tai hirsi kerrallaan jatkoskohtien välttämiseksi. Käsittele myös puutavaran poikkileikkauspinnat huolellisesti. Älä tee käsittelyä vesisateessa tai suorassa auringonpaisteessa äläkä käsittele auringon kuumentamaa pintaa.

Käsittelyolosuhteet

Käsiteltävän pinnan on oltava kuiva, (puun kosteuden alle 15 %, ilman suhteellisen kosteuden alle 80 %) ja lämpötilan vähintään +5°c. Kuivumisaika on varjoisilla pinnoilla noin 3–4 viikkoa. Auringonvalossa pinta voi kuivua jopa vuorokaudessa. Kestää normaalin vesisateen muutaman tunnin kuluttua. Tiivis tai uusi höyläpinta voi hidastaa tuotteen imeytymistä ja kuivumista huomattavasti. Maalaamiseen suosittelemme sivellintä.

Esikäsittely & käsittelyohjeet

Esikäsittely: Pese likainen pinta Uula Maalinpesulla, homehtunut pinta Uula Homepesulla. Poista irtonainen ja huonosti kiinni oleva vanha puunsuoja teräsharjalla ja kaapimella. Hio harmaantunut / nukkaantunut puupinta tartunnan varmistamiseksi.

Uudet höylä-, hirsi- ja lamellihirsipinnat
Tuoreet höyläpinnat ovat sileitä, tiiviitä sekä hartsisia, ja niiden imeyttämiskyky on uutena heikko. Maalaa höyläpinnat ensimmäisenä vuonna vain kertaalleen. Tee valmiiksimaalaus kahden vuoden kuluttua ensimaalauksesta. Huomaa, että lopullinen värisävy tulee esiin vasta valmiiksimaalauksen jälkeen.
Vaihtoehtoisesti pinnat voi karhentaa hiomalla (hiomapaperin karkeusaste 40-60), tai ne voi jättää haristumaan Uula Homesuojalla suojattuina 1-2 vuodeksi ennen maalausta.

Ennen haristuneen pinnan maalaamista tehdään maalattavan pinnan puhdistustyöt sekä käsittely Uula Homesuojalla. Koska Uula Roslagin Mahonki on kuultava käsittelyaine, sen alla ei käytetä pohjamaalia.

Käsittelyohjeet: Sivele Roslagin Mahonki kahteen kertaan. Toinen käsittely joko heti, ennen kuin ensimmäinen on kuivunut (”märkää märälle”) tai 1–2 vuoden kuluttua esikäsittelyineen. Huoltokäsittely on tehtävä alkuperäisellä tai sitä vähän tummemmalla sävyllä. Huoltomaalauksissa voit sekoittaa sävytyspohjaa värillisen Roslagin Mahongin sekaan 1:1 vähentämään värin peittävyyttä.

Lisätiedot

Riittoisuus: Höyläpinta 8–10 m2/l, sahapinta 6–8 m2/l.

Ohenne: Uula Roslagin Mahonkia ei tarvitse ohentaa.

Työvälineiden puhdistus: Työvälineet puhdistetaan Yleisohenteella tai lakkabensiinillä ja lopuksi vedellä ja saippualla.

Varastointi & ympäristöhaittojen ehkäisy: Säilytys kuivassa ja viileässä paikassa. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Ei jäätyvää. Tyhjät, kuivat pakkaukset voi toimittaa kierrätykseen. Nestemäinen jäte on toimitettava ongelmajätteiden keräyspisteeseen.  Kierrätysinfo.

Huomioitavaa: Hävitä öljyiset trasselit, rievut yms. polttamalla tai kastelemalla vedellä ennen roskiin heittämistä mahdollisen pellavaöljyn itsesyttymisvaaran vuoksi.

Huolehdithan maalattujen ulkopintojen puhtaudesta. Puupinnan hyvinvoinnin ja maalipinnan kestävyyden kannalta puhdistus ja suojaus kannattaa tehdä säännöllisesti.